The Meänland

The Meänland esittää suomen- ja meänkielistä sekä ruotsinkielistä folkreggaeta.
Musiikissa liikutaan vaihtelevasti humoristissa, henkevissä ja kantaaottavissa tunnelmissa.
The Meänland keikkailee aktiivisesti Suomessa, mutta myös esimerkiksi muualla Pohjolassa, Ruotsissa ja Norjassa.

The Meänlandin esikoissingle Sole mikhään ylsi Suomen Spotifyn viraalilistan toiselle sijalle. Yhteensä The Meänlandin kappaleita on kuunneltu Spotifyssa jo yli miljoona kertaa. Kappale on saanut myös oman nimikko-oluensa yhteistyössä Tornion Panimon kanssa.

Yhtye julkaisee eponyymin debyyttialbuminsa perjantaina 4. lokakuuta 2019 Reggaedog levy-yhtiön kautta. Tulevalla pitkäsoitolla vierailevat mm. Stepa, Talonpoika Lalli ja Krista Tiitinen. Bändi lähtee levyn myötä laajalle Suomen kiertueelle.

The Meänlandin keikat myy:
Marjo Sihvola
puh. 040 358 8378
marjo@rocktalo.fi

Tilaa artisti keikalle

puh. 040 578 6699

Rocktalo Booking & Management

on ajan hermolla toimiva asiakaslähtöinen ohjelma- ja management-toimisto. Olemme koostaneet ohjelmaa asiakkaidemme parhaaksi jo vuodesta 2006 alkaen. Vahvuutemme ovat alan tuntemus, asiakaslähtöisyys ja kontaktit koko esiintyjäkenttään.