Vesterinen Yhtyeineen käynnistää Sinisiä kukkia -kampanjan Ukrainan lasten auttamiseksi

24.3.2022

Bändi lahjoittaa Spotify-tulojaan sekä kampanjapaidan myyntitulot Ukrainan sodan lapsille

Vesterinen Yhtyeineen teki Spotifyssa Sinisiä kukkia -kappaleensa mukaan nimetyn soittolistan, jonka biisien kuunteluiden tuotto lahjoitetaan 24.3.- 30.6. väliseltä ajalta Unicefin kautta Ukrainan lasten auttamiseen. Sinisiä kukkia sai alkunsa alunperin Syyrian sodan tragediasta.

Samalla yhtyeen verkkokauppaan tulee myyntiin laulaja Tero Vesterisen suunnittelema Sinisiä kukkia -tukipaita, jonka myynti lahjoitetaan kokonaisuudessaan Ukrainaan. Mukana auttamassa on myös paitojen painosta vastaava Promoff Oy. Bändin verkkokauppaan pääset tästä linkistä.

”Sinisiä kukkia -laulua tehdessämme emme voineet kuvitellakaan, että muutama vuosi laulun julkaisun jälkeen vanhan ajan hippilaulun hengessä soiva yleinen toive rauhasta olisikin totisinta totta Euroopassa. Ukrainan sodan järjettömyys tuntuu välillä murskaavalta, mutta siksi juuri on tehtävä se minkä pystyy. Haluamme tällä kampanjalla pitää Ukrainan syyttömien kärsimykset ihmisten mielissä, ettei Putinin aloittama julma sota unohdu ja arkipäiväisty vain yhdeksi uutiseksi muiden joukossa. Ja samalla haluamme avata jälleen yhden kanavan auttaa niitä, joiden avuntarve ja hätä on suurin!” Tero Vesterinen kertoo kampanjasta.

Jaa artikkeli