Sara ja Rocktalo solmivat management-sopimuksen
Kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin tyylikkäimpänä yhtyeenä tunnettu Sara ja Rocktalo Booking & Management ovat solmineet management-sopimuksen.
– Olemme tehneet kaksi edellistä levyä aika pitkälle bändin voimin niin tekee varmasti hyvää saada apua moneenkin asiaan. Selkeät suunnitelmat ja aikataulut tuovat rauhaa siihen musan tekemiseen, ei tarvitse ihan kaikkea tehdä itse. Odotamme innoissamme, että saadaan uutta musaa pihalle ja uutta virtaa yhteistyöltä, Saran nokkamies Joa Korhonen iloitsee yhteistyöstä.
Yhtye valmistelee parhaillaan yhdeksättä albumiaan yhdessä tuottaja Arto Tuunelan kanssa. Ensimmäinen single tulevalta albumilta on luvassa alkuvuodesta 2021.
Tuleva levy tulee olemaan luonteva jatkumo vuonna 2018 julkaistulle SUMMA-albumille.
– Kitarat ovat ehkä vielä suuremmassa roolissa, koneitahan meillä on aina ollut, mutta lähtökohtaisesta olemme aina olleet vaihtoehtorock -bändi. Vahvoja tunnelmia, synkkiä ja jylhiä maisemia. Tällä hetkellä odotellaan ensimmäisiä versioita Artolta kuunneltavaksi. Nämä ovat aina jännittäviä hetkiä, koska on pitkään työstänyt biisiä yksikseen/bändin kanssa ja vihdoin saa ulkopuolisen näkemystä. Aina toivoo, että siellä olisi jotain yllätyksiä mukana, Korhonen kertoo tulevasta levystä.
Sara muistetaan muun muassa Rauhan aika, Vielä muodostan varjoni ja Tanssiin -kappaleistaan sekä Yhtenä iltana (Hector) ja Tyhjää (Kaseva) versioinneista.
Rocktalo Booking & Management on vuonna 2006 perustettu ohjelmatoimisto, joka on laajentanut viime vuosina toimintaansa management-palveluihin. Rocktalon management-edustuksessa on muun muassa Vesterinen Yhtyeineen. Saran keikkamyyjänä jatkaa Dex Viihteen Hannu Korhonen.
Sara Facebookissa, Instagramissa, Spotifyssa, YouTubessa, Yhtyeen kotisivut
Lisätiedot ja haastattelut
Aku Oikari
aku(ät)rocktalo.fi
0504107150